Kirjoitin edellisen artikkelin yli viikko sitten. Syy pitkään kirjoituskatkoon on akuutti epäluovuuskausi, joka oletettavasti kumpuaa mystisestä vitutuksen katoamisesta. Aivot ovat ehkä pehmenneet siihen pisteeseen, jossa viimeisellä kolmanneksellasi havaitset kykeneväsi ajattelemaan selkeästi ainoastaan pinnasängyn petivaatteita. Joilla kuitenkaan et tee seuraavaan kolmeen kuukauteen yhtään mitään, sillä vähintäänkin miehesi myöhästelyn perivä jälkeläisesi toimitus viivästyy kuitenkin kuukaudella. Tällä hetkellä sekään ei harmita, sillä en ole ehtinyt ostaa vielä yhtään pinnasängyn lakanaa.

On mukavan hämmentävää nähdä pitkästä aikaa näennäisen selkeästi sankan ja paksun aggressioverhon läpi. Sanoin näennäisen, sillä oikeasti selkeästi toimiva ihminen ei harjoita samanlaista hajamielisyyttä arkielämässään kuin minä tällä hetkellä. Tai ole yhtä iloinen itsetehdyistä lihapullista kuin minä. Ainut asia, joka hieman naarmuttaa tätä onnellista raskausviikkoa on se, että neuvolan lääkäri totesi minut työkyvyttömäksi raskauden loppuajaksi, sillä on aihetta epäillä, että jopa tuo päivittäinen 45 minuutin postilaatikko-urheilu useine spontaaneine supistuksine saattaa aikaistaa synnytystä ja lepo olisi tästä syystä paikallaan. Häpeissäni myönnän potevani huonoa omaatuntoa kotona olosta ilman kuumetta, sillä on ajoittain vaikeaa ja turhauttavaa ymmärtää eroa hyvän vireystilan ja fysiikkaa kuormittavan liitoskipuilun välillä. 

Mutta siirtykäämme tästä juohevasti otsikon määrittämään teemaan: perhevalmennuksen toiseen osaan.


Perhevalmennus osa 2: vanhemmuuteen kasvaminen ja parisuhde

Vuoden turhimman luennon palkinto on jaettu terveyskeskuksen psykologille. Odotin paljon luentoa aiheesta vanhemmuuteen kasvaminen ja parisuhde, sillä oletin sen käsittelevän - tai edes likeltä liippaavan - muun muassa vauvavuoden haasteita parisuhteelle tai miten käsitellä lapsen myötä tulevia uusia vastuualueita. Psykologi aloittikin lupaavasti kertomalla ottaneensa mukaan kaavakuvion sekä vanhemmuuden että parisuhteen roolijaoista, mutta onnistui vesittämään mahdollisesti näihin kahteen tulosteeseen tiivistyvän perhevalmennuksensa jatkamalla: "--mutta nämä löytyvät kaikki netistä, niin ei keskitytä niihin nyt." Sen sijaan keskityimme rakkauteen suhteen alussa. Tai en muista, koska jokaista tautofonisesti lukemaansa ranskalaista viivaa seurasi lisäksi: "en nyt oikeen tiedä mitä tällä tarkoitetaan, mutta saatte sitä jokainen omalla kohdallanne miettiä" tai "minä olen minun psykologi-kollegoideni kanssa miettinyt mitä tämä tarkoittaa käytännössä, mutta en nyt ala teitä sillä pitkästyttämään". Luento kesti noin 80minuuttia ja oli tuskallisempaa kuin ruotsinkielen preliminäärit lukiossa. Ja tarkoitan niitä preliminäärejä, joihin ei saanut ottaa irtokarkkeja mukaan. Valmennuksen loppuessa toistakymmentä tylsyyden uuvuttamaa ihmisriepua jäi edelleen "spekuloimaan omalla kohdallaan" mieltä askarruttaneita kysymyksiään.

Itselläni muutamia toistaiseksi selvittämättä jääneitä asioita aiheesta, joista olisin toivonut lisää tietoa juuri psykologilta.

-Miten töittensä puolesta kahta eri vuorokausirytmiä elävää vanhempaa sopeuttavat ajankäyttönsä niin, ettei huomiotta pääse jäämään lapsi, koti tai puoliso
-Miten kommunikoida rättiväsyneenä rakentavasti
-Miten selvitä väsymyksestä
-Miten parisuhdetta pidetään yllä rankan vauvavuoden aikana ja mitkä realiteetit on syytä hyväksyä tähän liittyen
-Miten jakaa rästiin jääneet kotityöt molemmille vanhemmille molempia osapuolia tyydyttävästi
-Miten ylläpitää tasapainossa rooleja vanhemmuuden, itsensä, ystävien ja parisuhteen välillä
-Auttaako suklaa?

 

Käytiin miehen kanssa alkuviikosta synnytys- ja perhevalmennuksessa. Se oli meidän kummankin ensimmäinen luentopohjainen valmennus, ellei ilmaista "muista langata hampaat joka päivä" -hammaslääkärivalistusta lasketa. Tämän kertaisen valmennuksen aiheena oli sikiön kehitys(-ongelmat) ja raskauden (ikävät) muutokset, ja teemansa vuoksi sille olisi ollut suositeltavaa osallistua jo ensimmäisellä kolmanneksella, kun urhoollisesta elämäntaparemontista olisi vielä ollut ehkä hyötyä. Ei sillä, että esimerkiksi raskauden ikävistä kylkiäisistä, kuten ilmavaivoista ja peräpukamista kuuleminen etukäteen olisi koskaan mitenkään hyödyllistä. 

Maanantainen perhevalmennus vaikutti lähinnä pelottelulta: älä syö sitä ja tätä, liiku paljon, mutta älä liikaa, flunssa ei ole vaarallinen, paitsi sitten kun se on ja siitä seuraa sikiön kehitysvamma, ientulehdus on pahasta, samoin kahvi, lääkkeitä ei saa syödä, paitsi että saa jos ei kauhomalla, lähde vaan ulkomaille, mutta älä lähde malaria-maihin, koska jos lähdet, niin saat malarian, jos syöt lakritsia niin lapsesta tulee ADHD, jos syöt omega3-valmisteita, niin vuodat kuiviin synnärillä, sokerin syömisestä seuraa raskausdiabetes, jolloin lapsi syntyy liian pienipäisenä, mutta suurikokoisena ja sektiolla, josta seuraa ongelmia seuraavaan raskauteen, tupakan polttaminen (myös passiivinen) tekee lapsesta pienikasvuisen, hörppy viiniä ja saat FAS-lapsen, ja ennen kaikkea mikäli stressaat raskausaikana, jälkikasvustasi tulee tyhmä, jne jne jne. Tämän perusteella on siis sanomattakin selvää, että suuri osa esimerkiksi vaikeista ja epäkohteliaista työmaalla kohtaamista asiakkaistani on seurausta vanhempiensa raskausajan teoista, mozzarellan mättämisestä tai järvikalojen maistelusta.

Onneksi minä luin näistä uhkaavista tilanteista ja niiden ennaltaehkäisystä kaikki edeltä ihan raskauden alkuvaiheessa, jotta tiesin välttää ihan kaikkea ja jäädä kotiin, sillä muutenhan voi saada vaikka keskenmenon (jota ei muuten sitäkään voi omalla toiminnalla aikaansaada - paitsi että voi, jos syö naudan ulkofileen vaikkapa mediumina). Varmaksi en vannoisi, mutta saattaa olla että raskaana olevien ohjeistuksessa on mahdollisesti enemmän ristiriitoja kuin valtiomme tämänhetkisessä alkoholilainsäädännössä. Näiden elämäntapaohjeiden ja niiden noudattamatta jättämisen seurauksena voimme kuitenkin olla lähes varmoja, että meikäläisen päivittäisellä sokerin ylikulutuksella lapsestamme tulee pehmoinen, mutta ajoittaisen passiivisen tupakoinnin onneksi kompensoidessa seurauksia, tämä todennäköisesti syntyy silti normaalikokoisena. Samaan tulokseen olisi voinut päätyä katsomalla jo vaikka lapsen vanhempia. 

Sikiön kehityksestä puhuttaessa mielenkiintoisimpana jäi mieleen lääkärin kehotus jutella ja laulaa kohdussa majailevalle lapselle, sillä tämän kuuloaisti kehittyy kuulemma jo ennen 20. raskausviikkoa ja tutut äänet saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi myöhemmin myös kohdun ulkopuolella. Olen itse huomannut, kuinka mahassani karppiparven lailla vellova ihmisen alku pysähtyy kuuntelemaan varsinkin isänsä puhetta. Vaan pysähtyykö kuuntelemaan minun puhetta? Ei pysähdy. Päinvastoin tuntuu, että äidin äänen resonointi kohdussa lähinnä lisää sikiön pienten jalkojen epämiellyttävää polkutuntumaa virtsarakossa tai kylkiluissa. Ei ole äidillä mitään auktoriteettia lapseensa edes tässä vaiheessa!? Arvatkaa, vituttaako? Luulen, että perimmäinen syy siihen, miksi moni lapsi muutenkin pitää varttuessaan isäänsä suurempana auktoriteettina ja kuuntelee tarkemmin miestä kuin naista saa alkunsa juuri näillä viikoilla kohdussa: äidin ääneen sitä kun vain jotenkin tottuu niin varhaisessa vaiheessa, että lopulta se kuulostaa lähinnä taustakohinalta.

Tuttuihin ääniin ja niitten tunnistamiseen tein perhevalmennuksen aikana pikaisen laskutoimituksen ja sen perusteella aprikoisin, että näin 28. raskausviikon pyörähtäessä käyntiin jälkeläisemme tunnistaa vanhempiensa äänten lisäksi kahden parhaan ystäväni äänet sekä muutamien Netflixin ja Viaplayn sarjojen tuotantokaudet. Luojan kiitos, sillä televisiosarjojen suoratoistopalvelun käyttö vauva-arjessa pitäisi siis kaikkien laskujen mukaan olla kaikille osapuolille tuttua ja turvallista. 

Mitä tulee raskausajan liikuntaan jää kenties selkeimmäksi perhevalmennuksen luentoaiheista. Pääasiassa liikuntaa saa harrastaa normaalisti ja niin kauan kuin pystyy välttäen kuitenkin riskialttiita lajeja, joissa suuri putoamis- tai kaatumisriski (en enää haaveile korkeushypystä). Suositeltavaa kuitenkin olisi, että raskaana oleva liikkuisi kohtuullisen kuormittavasti (hieman hengästyen) edes 30-45 minuuttia päivässä. Kuulostaa haastavalta, mutta otetaanpa suunnaksi taloyhtiön postilaatikko. Jos otetaan tähän suoritukseen ajankäytöllisesti mukaan myös lenkkareiden laitto tai liikuntavaatteiden vaihto on 45 minuutin hiostava kokovartalotreeni taattu. Ei sillä, että matkaa postilaatikolle ja takaisin kertyisi enempää kuin 100 metriä, mutta kohdun viedessä sekä tilaa keuhkoilta, että vaikeuttaessa kumartumista ja aiheuttaessa lieviä liitoskipuja, hengästyttävä jumppatuokio talon kulmalle on vähintäänkin vaivalloista ja aikaavievää. Onneksi oma rimasi sentään laskee kunnon rapistuessa sopivasti juuri siihen korkeuteen, jossa koet olevasi elämäsi kunnossa. Mutta muista, että raskaus - tuo liikunnankin kannalta liki yhtä seesteinen aikakausi kuin kiirastuli on juuri paras aika antaa itsellesi armoa.

Toisin kuin kolmatta kertaa selkästi raskaaksi haluava juoksuinen narttucollieni, joka kelpuuttaisi partnerikseen kaiken elollisen ja elottoman lattiavalaisimen rungosta työnnettävään ruohonleikkuriin ja ikea-lipastoon, itse en koe erityisesti nauttivani raskausajasta. ( Väärintulkinnan vaaran vuoksi tarkennan, että raskausaika itsessään ei ole kaikkine mielialavaihteluineen, särkyineen tai kroonisine pissahätineen nautinnollista tai missään määrin mukavaa, mutta se, että tuosta kaikesta seuraa oma lapsi, on. ) Itse asiassa vieroksun kaikenlaista median mainostamaa hölynpölyä siitä, miten raskaus on naisen parasta aikaa - sitä kun suorastaan hehkuu pelkkää äitiyden onnea. Paljon paasattu kesto-euforia saa lähinnä aikaan syyllisyyttä niissä odottajissa, ketkä eivät allekirjoita seesteistä odotusta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä paljonpuhuttu raskaushehkukin on se punainen väri iholla, joka johtuu raskaana olevan elimistön lisääntyneestä verimäärästä, jonka kaikenlainen turhautuminen tai fyysinen kuormitus nostaa kasvojen pintaverenkiertoon. Ajoittain tämä hehku saattaa tosin johtua myös positiivisemmista asioista, kuten vaikka vastahankituista suloisista vauvan karvahaalareista, joihin on ommeltu nallenkorvat ja töpöhäntä. Mutta takaisin vitutukseen.

"Vaikutat vähän onnettomalta, sä et enää edes harrasta mitään." Asian ytimeen: valitsin sikiön hyvinvoinnin ja nykyään tarvitsemani pitkät yöunet viininhuuruisten spontaanien illanistujaisten (töitten ohella harrastukseni) sijaan. Pidän huolen, ettei tämä kaikki kärsimäni vääryys (heh) jää keneltäkään huomiotta, mutta hormooniton totuushan on se, että tekisin tämän milloin vaan uudestaan. Mahdollisesti ainakin kaksi tai kolme kertaa. Kuulemani toteamus kuitenkin kiteyttää erinomaisesti sen, mikä raskaudessa oikeastaan vaivaa eniten: muiden (ennen kaikkea lähipiirin) ennakkoasenteet siitä, mitä lasta kantavan kuuluu tuntea.

Alkuraskauden sanoinkuvaamattomaa onnen tunnetta alkoi omalla kohdallani jossain vaiheessa keskiraskautta varjostaa negatiivisemmat fiilikset, yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne, henkinen väsymys, turhautuminen ja aggressio. Kun yritin pukea näitä itselleni muutenkin melko vieraita mielentiloja sanoiksi, kohtasin monesta suunnasta heittoja, kuten "ehkä tämä raskaus vaan tuli liian nopeaa","et ehkä oo vielä valmis äidiksi" tai "kaduttaako?" <- Kommentteja, jotka ovat yhtä typeriä kuin turhiakin. Yllätyin tietysti itsekin niin ikävistä tunteista kuin lähipiirin avuliaista mielipiteistäkin ja varmuuden vuoksi syyllistinkin itseäni niistä, mutta nopea googlen käyttö avasi silmiäni. Samoja "vääriä" tunteita kokee nimittäin todella moni vauva-aiheisten nettikeskustelupalstojen odottajista ja siten onkin ihme, ettei niistä juuri tohdita puhua näiden foorumien ulkopuolella normaalina, hyväksyttävänä asiana. Negatiiviset tunteet kuitenkin kuuluvat raskauteen ja saavat kasvot hehkumaan yhtä lailla siinä kuin onnellisuuskin, eivätkä ajoittainen alakulo tai kiukkupuuskat todellakaan viesti siitä, että lapsi olisi vahinko tai että äitiys tuli jotenkin yllättäen. Älä siis tuomitse raskaana olevan kielteisiä tunteita tai ota niitä(kään) turhan vakavasti, sillä usein ne ovat yhdistelmä huonosti nukuttuja päiväunia, hormoneja ja sitä, etteivät lempifarkut enää sopineet päälle. Mahdollisesti paras tapa vastata raskausraivoon on ohjata keskustelu joustavasti aasinsillan kautta takaisin nallehaalareihin, joista senkertainen keskustelu kuitenkin sai alkunsa. 

Toisin kuin blogini kahdesta ensimmäisestä (sarkastisesta) julkaisusta saattaisi olettaa, en ole hetken mielijohteesta tai vahingossa paksuksi pamahtanut espoolainen esiteini, jonka mielestä raskausaika on siis ihan totaalisen perseestä, koska ei saa ryypätä joka päivä ja popsia buranaa sekaisin tai pössytellä tujuinta piipputupakkaa, mitä ruotsinlaivalta löytyy. Olen oikeasti ihan tavallinen kolmeakymmentä lähestyvä toivottua esikoistaan odottava äiti, joka kuten monet teistä, ajatteli raskausajan olevan puhdasta iloa ja onnea pullollaan. Sitähän tuo pitkälti onkin, mutta yhdeksään kuukauteen mahtuu myös paljon muuta kuin ruusuja ja auringonpaistetta ja toivoisin, että myös tähän varjopuoleen suhtauduttaisiin rennommin.  

 

Yleisimpiä (ja klassisimpia) tiedossa olevia raskausoireita ovat mm. aamupahoinvointi, väsymys, tiettyjen ruoka-aineiden himoitseminen, jatkuva pissahätä, painon nousu, kuukautisten poisjäänti ja mielialan heilahtelut. Koska kaikki näistä oireista kuuluvat keskivertonaisen peruselämään pelkällä viikkotasolla, on suositeltavaa tehdä raskaustesti, mikäli googlen oire-haulla ei löydy sarsia, syöpää tai ebolaa täsmällisempää syytä, tai muuten epäilet olevasi raskaana. Saatat jälleen hämmästyä tikun kasteltuasi, että elämäsi suurimmat asiat tapahtuvat nimenomaan vessassa. 

Seuraavassa liki väkipakolla nyhjäistyssä tekstissä läpivalaisen hieman tähän mennessä tutuksi tulleita raskausoireita (niitä yleisesti tiedossa olevia sekä niitä hieman tuntemattomampia).

1. Pahoinvointi. Tuo yleisin ja joka ikisen tuntema kliseinen olotila on seurausta joko edellisyön henkilökohtaisesta alkoholinkulutuksen ylimitoittamisesta ja/tai sen seurauksena tehdyistä huonoista lisävalinnoista jatkoseuran suhteen. Vaihtoehtoisesti sikäli mikäli olet tai epäilet olevasi siunatussa tilassa ja/koska krapulaoireilu pitkittyy useammalla päivällä, kannattaa alkoholinkäyttöä rajoittaa. Seuraavassa lisää nimenomaan sisälläsi mahdollisesti jakaantuvan soluryhmittymän aikaansaamasta kestokrapulasta: (Aamu)pahoinvoinnilla tarkoitetaan sitä kuvottavaa huonoa oloa, mikä hallitsee tulevan äidin elämää raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, ihan mihin tahansa vuorokauden aikaan tahansa. Yleensä se on ohi viimeistään 14. raskausviikolla, mutta kaikki eivät edes kärsi pahoinvoinnista koko raskausaikana. Jotkut - kuten allekirjoittanut - vain viidennellä viikolla tai syödessään liikaa (not sure if same thing). Sanovat, että etomisalttius johtuisi raskaushormoneista. Väitän, että kyseessä on vierotusoire normaalista, huolettomasta elämästä. Myönnän, että tapasin ennen plussaa tupakoida, käyttää alkoholia ja elää muuten vaan spontaanisti miettimättä tarkemmin, onko teoistani tai epäsäännöllisestä vuorokausirytmistäni haittaa terveydelle. Pahoinvointi on kuitenkin hyvä asia, sillä sitä ei tapahtunut minulle, ja sen turhaan odottaminen vei huomioni ensimmäisinä viikkoina pois muista orastavista raskausoireista.

2. Mielihalut. Luulitko, että mielihaluista puhuttaessa tarkoitetaan vain sitä, että joskus tekee kovasti mieli esimerkiksi mansikkaa? Osittain väärin. Tiedän nyt, että mielihaluilla tarkoitetaan varmastikin myös lisääntynyttä tarvetta juoksuttaa puolisoa lähikaupan hyödykehyllyille etsimään tulevan lapsensa äidille lihapiirakkaa ja viinirypäleitä samalla kun tämä shoppailee äitiysvaatteita kotisohvalla netistä. Tai eipä shoppailekaan, koska kaikki näyttää kuitenkin lihavalta ja on rumia päällä, eikä missään valmisteta tyylikkäitä äitiysvaatteita ja sekös vasta syvästi vituttaa. Mielihaluihin luetaan täten luonnollisesti myös murhanhimo, joka valtaa kantavana olevan paksukaisen milloin mistäkin vähäpätöisestä syystä. Maitopurkki, joka ei mahdu pystyasennossa täpötäyteen jääkaapin oveen aiheuttaa Hiroshiman kaltaisen myrkkyryöpytyksen samoin kuin vinossa oleva tietyssä valossa väärän väriseltä näyttävä koristetyyny takkahuoneen sohvalla. Mielihaluilla tarkoitetaan myös sitä, että raskaana olevan tekee ajoittain mieli syödä multaa tai pelata Skip-boa kahdeksan tuntia putkeen maanantai-iltaisin. Tavallaan samaan kategoriaan mielihalujen kanssa kuuluu myös seuraava, varsin nöyryyttävä oire: 

3. Mielialan ailahtelu. Entisenä tunneköyhänä kivenä ymmärrän nykyään sanan täydellisessä merkityksessä, miltä tuntuu olla ailahteleva. Se on sitä, kun mullan syömisen kieltäminen tai ulkopuolisten ymmärtäväinen kommentti "tämähän johtuu vain hormooneista" aiheuttaa tunnekuohun. Tai kun pysähdyt hilpeänä autolla liikennevaloihin, mutta muutut sekunnissa raivotautiseksi, keskisormeaan näyttäväksi ammattiautoilijaksi, kun typerästi käyttäytyvä pyöräilijä ajaa täysin liikennesääntöjen mukaisesti pyörätietä ohitsesi ja samalla näet edessä olevan katumaasturin peräpuskurissa lommon, joka saa sinut musertavan surun valtaan, mitä seuraa välitön mielipuolen nauru järkevyydestä vastaavan aivolohkosi ottaessa viimein vallan. Palaat takaisin neutraaliksi työmatkalaiseksi juuri sopivasti liikennevalojen vaihtuessa punaisesta vihreäksi ja kaasutat pois nöyryyttävästä tilanteesta kaikkine psykooseinesi. Aikaa tähän meni vain 50 sekuntia ja mietit, kuinka paljon mielummin olisit samassa ajassa syönyt ketsupilla kuorrutetun Atrian lihapiirakan.

Sisäisessä fiilislotossa jaellaan samanlaisella epäloogisella ja valonnopealla kaavalla sattumanvaraisia reaktioita työmatkojen ohella myös silloin, kun esimerkiksi imuroit rauhassa kotona, punnitset marketissa jäävuorisalaattia, kaadat töissä asiakkaalle kahvia tai kaverisi kysyy, kuinka paljon irtokarkkia tarvitset elokuvateatteriin. Voit olla turhia stressaamatta täyspotin osumisesta kohdallesi, sillä tässä lotossa voitat aina. Tiineen naisen hermosto on näet taantunut hetkessä kaksivuotiaan tasolle.

Oraalisesti toteutettavista mielihaluista puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne eivät saisi sisältää tiettyjä ruoka-aineita tai muita henkisen balanssin kannalta oleisia tuotteita, sillä raskaana olevan "kielletyiden aineiden" listalla ovat mm. kaikki parhaat sapuskat, kuten kovat juustot, mozzarella, kylmäsavulohi, maksalaatikko, alkoholi, tupakka ja energiajuomat. Tässä lista vain niistä, mitkä aiheuttivat minulle vierotusoireita. Näitten lisäksi kiellettyä on myös riskialttiimmat urheilulajit/harrastukset sekä jopa kesyimmät huvipuistoelämykset, kuten tukkijoki, vekkulitalo ja laskuvarjohyppy. Liekö siis mikään ihme, että raskaus saa aikaan mediaseksikkään "hehkumisen" (tästä lisää varmasti toisella kertaa) ja sanattoman onnen ohella ennen kaikkea turhautumista ja aggressiota. Jos et usko, niin kokeile itse karsia elämästäsi kaikki epäterveellinen muutamaksi kuukaudeksi ja elää ilman kaikkia tärkeitä paheitasi, niin ymmärrät, miksi välillä tekee mieli tukistaa tuntematonta ohikulkijaa. Lujaa. 

4. Painon nousu. Tietysti usein nousee ja syy on ilmeinen: nyt siihen on lupa! Lupa näyttää reilusti keskivartalolihavalta - mitä isompi maha, sen parempi. Tämä on kaikista raskausoireista vähiten häiritsevä. Ei pidä silti ajatella, etteikö lantion venyminen ja joka paikan horisontaalinen liikakasvu häiritsisi, sillä kyllä häiritsee. Asioiden tärkeysjärjestyksessä se vaan usein jää maitopurkin tai kaapinovien paukuttamisen varjoon. Todennäköisemmin painosi nousee raskausaikana väliaikaisesti välttämättömän (istukan, sikiön, lisääntyneen verimäärän, kohdun ja lapsiveden painon) lisäksi siksi, että kaiken hyvän ja maittavan ollessa kiellettyjen ruoka-aineiden listalla, olet löytänyt monipuolisen korvikevalikoiman paheillesi: irtokarkit. Sipsit. Jäätelön. Suklaavanukkaat.
Painon nousua varmempaa on, että rinnat kasvavat. Tätä en kommentoi. Mies väittää kuitenkin, että mukavaa on. 

5. Väsymys, huonomuistisuus, nopeutunut aineenvaihdunta. Nämä kuuluvat auttamatta yhteen kaavalla isä, poika ja epäpyhähenki. Väsymisestä seuraa huonomuistisuus, josta seuraa se, että unohdat jälkikasvusi super-marketin pakastealtaille (mikäli jälkikasvua on jo ehtinyt ilmaantua) tai vaihtoehtoisesti koirasi kahdeksaksi tunniksi vaatehuoneeseen. Lisäksi saatat unohtaa, että olet juuri syönyt, ja koska nopeutunut aineenvaihduntasi aiheuttaa kroonisen näläntunteen, teet itsellesi uuden ruoka-annoksen. Sama toistuu, kunnes pissahätä katkaisee viheliään oravanpyörän. Tämän valossa saattaisi jopa olla, että tämä epäpyhä kolminaisuus heijastuu suoraan kohtaan numero 4. 

Viimeisenä ja vähiten miellyttävänä saanen esitellä kohdan

6. Kivut. Ihan kaikki kiputilat kuuluvat raskauteen. Pääkipu, hartiakipu, vatsakipu, selkäkipu, lonkkakipu, repäisykivut, liitoskivut, närästys, särky, särky ja särky. Luonnollisesti raskaana olevia syrjitään myös apteekissa, sillä ainut tiineille sallittu lääke on Panadol (no on oikeasti muitakin tehottomia nappeja, kuten Rennie). Yritä siinä sitten siunatun tilan puolen välin jälkeen lukuisine särkyinesi Citymarketin tai Prisman loputtoman pitkillä käytävillä säilyttää edes jonkinasteisesti harhaanjohtava, seesteinen ulkokuori ja hehkua.

Useimmat oireet ovat seurausta raskaushormonivyörylle, jonka istukan toiminta aloittaa. Monet pitävät tätä koko raskausajan kestävää henkistä kärsimystä, kuten selittämätöntä uupumusta ja villiä mielialan heilahtelua evoluution aikaansaannoksena, jonka tarkoituksena on valmistaa tulevaa äitiä ja isää rankkaan vauva-aikaan. Väsymyksen tarkoituksena on totuttaa vanhempi nukkumaan pienemmissä jaksoissa, jottei vastasyntyneen lukuisat yöheräilyt tulisi totaalisena yllätyksenä, kun taas oma psykoottinen mieliala kehittää etenkin äitissä empaattisen superkyvyn ymmärtää verbaalisesti taidottoman imeväisensä muuttuvia tunnetiloja. Osansa vanhemmuuden supertaidon opettelusta saa varmasti myös lapsen tuleva isä, joka joutuu tuon tuosta pokeri-ilmeellä kohtaamaan hormonihuuruisen naisensa, ja esittämään ettei yhtään kaduta. 

 

"Kannattaa aloittaa yrittäminen ajoissa."
"Kestää yleensä ainakin vuoden, ennen kuin tärppää", sanoivat.
"Se lasten saanti ei kuulkaa ole niin helppoa ja nopeaa."

Epäilen vahvasti, että onnistuivat kerrankin kusemaan suoraan silmään. Lasten saanti ei tokikaan ole nopeaa: parhaassa tapauksessa kestää sentään yli yhdeksän kuukautta saada aikaiseksi konkreettinen lapsi. Mutta vanhemmuus? Se muodostaa hataran, vaikutuksille alttiin ensikuvansa heti plussaamisen jälkeen. Allekirjoittaneen kohdalla välittömästi ehkäisyn jättämistä seuraavan ovulaation jälkeen. Siis kahdessa viikossa.

Esikoinen toimitetaan marraskuun puolivälissä. 

Syy miksi odotin yli kuusi kuukautta avautuakseni raskauden iloista johtuu siitä, että monien uusien odottajien tapaan odotin sitä luovaa, mystistä flow-tilaa, joka mahdollistaisi kuin itsekseen ensimmäisen virallisen blogikirjoituksen synnyn. Jossain keskiraskauden aikana minulle viimein ikäväkseni valkeni, ettei sellaista ehkä tulekaan. Syynä pidän äkillistä ja pitkittynyttä raittiuskautta, sekä kroonista väsymystä.

Kuten jo blogin kuvaus kertoo, tämä ei ole lifestyle- tai muotiblogi. Tämä on tarina vanhemmuudesta ja kaikista sitä seuranneista sivuvaikutuksista, joista osa on vähintäänkin kakkamaisia. Tämä on tarina siitä. miten spontaani ja nopealiikkeinen nainen muuttuu hetkessä raihnaiseksi ikäihmiseksi ja miten positiivinen elämänasenne saa hormonien siivittämänä ärsyttävän särön korkeakiiltoiseen ulkokuoreensa. Tämä on hiomaton vuodatus-blogi, joka parhaimmassa tapauksessa tarjoaa sekä ehkäisymotivaation raskaudesta haaveileville että vertaistukea muille raskausvitutuksen runtelemille - mutta ei liian vakavasti. Mikäli siis odotit elämänmyönteistä ihanuuden ja siunatun tilan julistusta barrikadeilla (ehkä joskus tätäkin) ruksi sivun oikeassa yläkulmassa palauttaa sinut takaisin tiskivuoren ja likaisen asuntosi suomaan realiteettiin. Nauti siitä!