Toisin kuin kolmatta kertaa selkästi raskaaksi haluava juoksuinen narttucollieni, joka kelpuuttaisi partnerikseen kaiken elollisen ja elottoman lattiavalaisimen rungosta työnnettävään ruohonleikkuriin ja ikea-lipastoon, itse en koe erityisesti nauttivani raskausajasta. ( Väärintulkinnan vaaran vuoksi tarkennan, että raskausaika itsessään ei ole kaikkine mielialavaihteluineen, särkyineen tai kroonisine pissahätineen nautinnollista tai missään määrin mukavaa, mutta se, että tuosta kaikesta seuraa oma lapsi, on. ) Itse asiassa vieroksun kaikenlaista median mainostamaa hölynpölyä siitä, miten raskaus on naisen parasta aikaa - sitä kun suorastaan hehkuu pelkkää äitiyden onnea. Paljon paasattu kesto-euforia saa lähinnä aikaan syyllisyyttä niissä odottajissa, ketkä eivät allekirjoita seesteistä odotusta.

cutyou.jpg

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä paljonpuhuttu raskaushehkukin on se punainen väri iholla, joka johtuu raskaana olevan elimistön lisääntyneestä verimäärästä, jonka kaikenlainen turhautuminen tai fyysinen kuormitus nostaa kasvojen pintaverenkiertoon. Ajoittain tämä hehku saattaa tosin johtua myös positiivisemmista asioista, kuten vaikka vastahankituista suloisista vauvan karvahaalareista, joihin on ommeltu nallenkorvat ja töpöhäntä. Mutta takaisin vitutukseen.

"Vaikutat vähän onnettomalta, sä et enää edes harrasta mitään." Asian ytimeen: valitsin sikiön hyvinvoinnin ja nykyään tarvitsemani pitkät yöunet viininhuuruisten spontaanien illanistujaisten (töitten ohella harrastukseni) sijaan. Pidän huolen, ettei tämä kaikki kärsimäni vääryys (heh) jää keneltäkään huomiotta, mutta hormooniton totuushan on se, että tekisin tämän milloin vaan uudestaan. Mahdollisesti ainakin kaksi tai kolme kertaa. Kuulemani toteamus kuitenkin kiteyttää erinomaisesti sen, mikä raskaudessa oikeastaan vaivaa eniten: muiden (ennen kaikkea lähipiirin) ennakkoasenteet siitä, mitä lasta kantavan kuuluu tuntea.

Alkuraskauden sanoinkuvaamattomaa onnen tunnetta alkoi omalla kohdallani jossain vaiheessa keskiraskautta varjostaa negatiivisemmat fiilikset, yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne, henkinen väsymys, turhautuminen ja aggressio. Kun yritin pukea näitä itselleni muutenkin melko vieraita mielentiloja sanoiksi, kohtasin monesta suunnasta heittoja, kuten "ehkä tämä raskaus vaan tuli liian nopeaa","et ehkä oo vielä valmis äidiksi" tai "kaduttaako?" <- Kommentteja, jotka ovat yhtä typeriä kuin turhiakin. Yllätyin tietysti itsekin niin ikävistä tunteista kuin lähipiirin avuliaista mielipiteistäkin ja varmuuden vuoksi syyllistinkin itseäni niistä, mutta nopea googlen käyttö avasi silmiäni. Samoja "vääriä" tunteita kokee nimittäin todella moni vauva-aiheisten nettikeskustelupalstojen odottajista ja siten onkin ihme, ettei niistä juuri tohdita puhua näiden foorumien ulkopuolella normaalina, hyväksyttävänä asiana. Negatiiviset tunteet kuitenkin kuuluvat raskauteen ja saavat kasvot hehkumaan yhtä lailla siinä kuin onnellisuuskin, eivätkä ajoittainen alakulo tai kiukkupuuskat todellakaan viesti siitä, että lapsi olisi vahinko tai että äitiys tuli jotenkin yllättäen. Älä siis tuomitse raskaana olevan kielteisiä tunteita tai ota niitä(kään) turhan vakavasti, sillä usein ne ovat yhdistelmä huonosti nukuttuja päiväunia, hormoneja ja sitä, etteivät lempifarkut enää sopineet päälle. Mahdollisesti paras tapa vastata raskausraivoon on ohjata keskustelu joustavasti aasinsillan kautta takaisin nallehaalareihin, joista senkertainen keskustelu kuitenkin sai alkunsa. 

Toisin kuin blogini kahdesta ensimmäisestä (sarkastisesta) julkaisusta saattaisi olettaa, en ole hetken mielijohteesta tai vahingossa paksuksi pamahtanut espoolainen esiteini, jonka mielestä raskausaika on siis ihan totaalisen perseestä, koska ei saa ryypätä joka päivä ja popsia buranaa sekaisin tai pössytellä tujuinta piipputupakkaa, mitä ruotsinlaivalta löytyy. Olen oikeasti ihan tavallinen kolmeakymmentä lähestyvä toivottua esikoistaan odottava äiti, joka kuten monet teistä, ajatteli raskausajan olevan puhdasta iloa ja onnea pullollaan. Sitähän tuo pitkälti onkin, mutta yhdeksään kuukauteen mahtuu myös paljon muuta kuin ruusuja ja auringonpaistetta ja toivoisin, että myös tähän varjopuoleen suhtauduttaisiin rennommin.